25.10.2012

YSL Chyc works!


Takki Asos, huivi Missoni/Lindex, laukku YSL Chyc

Uusin laukkutulokkaani on niiiin ihana! Se ei ole painava, kuten moni laukuistani on; mikähän siinäkin oikein on? Wangin niitit painavat jo itsessään, että tuntee kantavansa laukkua.Bayswater on myös painava.. Mä en tiedä, mutta jostain syystä tästä YSL:n laukusta tulee mieleen klassiset amerikkalaiset elokuvat, lähinnä rakastamani Woody Allenin Manhattan-elokuvat. Jep, tunteelle ei voi mitään, eikä makuasioista voi kiistellä.
New Yorkilla on erityinen paikka sydämessäni, se on ollut jo kauan lomakohteemme. Olen viettänyt kuukausitolkulla aikaa New Yorkissa, jos kaikki lomat laskettaisiin yhteen. Lapsesta asti olen myös ahminut Woody Allenin elokuvia ja ihaillut leffojen ilmapiiriä, ihmisiä, sukkelaa sanailua, hauskoja juonenkäänteitä ja erityisesti New Yorkia. Allen osaa kuvata New Yorkia kauneimmillaan, vaikka onkin siirtynyt viime vuosina Euroopan puolelle filmituotannossaan. Uudet elokuvat ovat katsomisen arvoisia, mutta minä jääräpää palaan aina New Yorkiin... Kuten sanottua, makuasioista ei voi kiistellä.






Auringolle kiitos hyvästä valosta!

Onko teillä lempparikaupunkia loman vieton suhteen? Minne sydän halajaa..?

8 kommenttia:

  1. Tuo on hyvä all around-laukku; käy casualiin ja vähän muodollisempaankin asuun.

    New York on oma ykköseni aina vaan, sinne lähtisin ihan milloin tahansa, enkä siihen koskaan kyllästy! Hong Kongista ja Sydneystä tykkäsin myös kovasti. Australia tosin on niin kaukana, ettei sinne tule varmaan ihan heti lähdettyä uudestaan, enkä voisi lentää sinne pysähtymättä välillä jossain pariksi päiväksi, ei vaan taivu yli vuorokauden yhtämittaiseen matkustamiseen enää. Jo Atlatin yli lentämine on aika tuskaa kun olen vähän ahtaanpaikan kammoinen (tosin jos bisnekseen pääsee köllöttelemään, voisin lentää kevyesti parikymmentä tuntia)... Hong Kongissa kävisin mielelläni uudestaan ja Singaporekin kiinnostaisi.

    Seuraava kohde on kyllä lähempänä, viikonloppu Köpiksessä häämöttää parin viikon päästä.

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo sinun uusi laukku! :) En ole käynyt NYCissä mutta haluaisin ehdottomasti käydä siellä. Olen Italia fani ja haluaisin uudestaan Roomaan tai Firenzeen.

    PS: Huivi on hieno! Minulla on sama huivi!:)

    -Mia http://mias-mia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Tuo laukku on niin kaunis! Oma sydämeni kuuluu aina Dublinille ja koko Irlannille. Sen voittanutta ei ole vielä tullut vastaan.

    VastaaPoista
  4. Hieno laukku ja kiva, kun sait tuollaisen klassisemman. Ja New Yorkista ei saa kyllä koskaan tarpeeksi!

    VastaaPoista
  5. Aijai, niin paljon kivoja paikkoja, mihin itsekin voisin haluta, seuraava matka silti vanhoille kulmille;)

    VastaaPoista
  6. Kaunis laukku, todellakin.Minusta on kiva ettei logo hyppää silmille.
    Olisihan nuita paikkoja missä voisi käydä :D
    Haaveilen Kiinan matkasta esimerkiksi.Siipa ei vaan lähde sinne.Myös NY,Lontoo olisivat listalla.

    VastaaPoista
  7. Ihanat savyt! Ja toi laukku on todella upea, kaytannollinen ja klassinen.
    Mun kolmen karki on New York, Lontoo, San Francisco.

    VastaaPoista
  8. Iiihana tuo Chyc!! :D <3 Käytännöllinen ja tyylikäs!

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi, arvostan sitä paljon!