9.12.2013

Puolikas päivän asu

image by pipsap

Instagrammissa (@pipsaberry) olen innostunut nyt parin kuvan verran kuvaamaan päivän asua, tai no lähinnä laukkua. Hyvä muistutus siitä, miksi en julkaise enemmän näitä kuvia tulee tässä. Huono valo, huono kuva... Mutta halusin kuitenkin julkaista tämän, jotta sielläkin puolella ruutua nähdään, että olen olemassa oleva ihminen, enkä läjä vaatteita lattialla..:)

Kuvassa bucket-mallin Chanelini sekä Missoni /Lindex huivi. Viime aikoina olen yrittänyt vaihdella laukkujani, etten jämähtäisi yhteen, sillä ulkovaatetus alkaa olla sitä mielikuvituksetonta talviasua...

4.12.2013

Pientä joulun tunnelmaa

image by pipsap

Olen jo jonkin aikaa askarrellut jouluun liittyviä juttuja; paperitähtiä ja lumisadepalloja. Pallomaisia lasipurkkeja ei ole tullut vastaan, mutta säilytin muutaman vauvanruokapurkin sekä muutaman muun, joiden avulla olen tehnyt kokeiluja. Otin nimittäin erään haasteen vastaan, jossa teen ystävälleni itse tehdyn lahjan ja päädyin lumisadepallo-purkkiin ja itse leivottuihin biscotteihin. Jos aikaa on, kokeilen toffeen tekoa, sitä tein viimeksi nuorena varmaan 20 vuotta sitten;)

Instagram-tililläni @pipsaberry onkin pari otosta näistä harjoitelmista. Uusimmasta ja lopullisesta lahjasta en ole vielä ottanut kuvaa, sillä katselen ensin viritelmäni vesikestävyyttä ja massasta tekemieni hahmojen koossa pysymistä. Olisi noloa antaa lahja, joka ei sitten pysykään kasassa.

Kuvassa on ihan yksinkertainen kartonkirasia, jonka koristelin ex tempore vuosi pari sitten, koska halusin esikoiselleni itse tehdyn joulukalenterin. Laitoin joka aamu rasiaan pienen yllätyksen odottamaan, jonka poikani sitten herättyään meni innoissaan avaamaan. Totuuden nimissä on myönnettävä, että ylläreiden keksiminen meni loppua kohden vaikeaksi...

Tänä jouluna en tehnyt itse joulukortteja, vaan teetin kortit lasteni kuvasta kuvapalvelun kautta netissä. Odottelen korttien saapumista ja sitten pääsenkin vain osoitejahtiin. Mikä siinä oikein on, että osoitetiedot eivät ole valmiina koottuna nätisti kansien välissä, vaan joutuu saman rumban suorittamaan joka joulu... No, ehkä nyt kokoan kaiken osoitekirjaan..:)

Teettekö itse kortteja, lähetättekö valmiita, vai onko jo tekstari tai facebook/twitter/instagram jne.-tervehdys syrjäyttänyt etanapostin?

Minua lämmittää ajatus siitä, että joku on ajatellut juuri minua tai perhettämme ja kirjoittanut kortin ja nähnyt hieman vaivaa♥ :)