Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mulberry. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mulberry. Näytä kaikki tekstit

29.11.2013

Syyssävyjä, yhä!

image by pipsap

Vaikka onkin miltei joulukuu, on silti kirpakan syksyistä täällä Helsingissä. Viikonloppuna saattaa tulla lumenkaltaista ainetta taivaalta, mutta ei anneta sen haitata...
Huomaan ottaneeni viime aikoina kuvia puhelimellani, sillä se kulkee kätevästi mukana kaikkialla, eikä kuvanlaatu ihan huonokaan ole. Niitä tuleekin jatkossa blogikuvina enemmänkin.  Mukana on myös ollut pikkumenoissa vanha Mulberryn olkalaukku sekä viime vuodelta peräisin oleva Mulberryn villahuivi. Voi ei mikä aasinsilta..

Väreistä viihdyn mustassa, konjakin ruskeassa ja muutenkin ruskean eri sävyissä. Mustat vaatteet saavat lämpöä esimerkiksi kuvan huivin avulla. Kyseinen huivi on unelman kevyt villahuivi, joka lämmittää kuitenkin loistavasti, eikä vie tilaa takin alta liialti. Tykkään myös siitä, ettei huivi huuda jo kaukaa merkkiään, vaan on tuollainen "rypykäs".

Väreistä ja niiden sopivuudesta tuli mieleen vuosien takainen tilanne. Minulla oli päälläni kotona täysin joulunpunainen svetaripaita (en muista, kuinka se oli tullut ostettua!) ja siinä kotiasussani skypetin äidilleni. Hän vallan riemastui nähdessään minulla punaista päälläni, sillä punainen on hänen lempivärinsä! No, tajusin katsoa skypen ruudusta myös itseäni ja oivalsin olevani erittäin ulkona omalta mukavuusalueeltani ja näyttäväni lähinnä ylikypsältä tomaatilta. No, ihan niin pyöreä en ole, mutta se paita koki kovan kohtalon sen käyttökerran jälkeen. Äitini ei uskonut, että en tykännyt paidasta, sillä hänestä se toi minulle väriä kasvoilleni ja iloisemman ilmeen. Okei. Mutta äiti, olen aina kalpea pisamanaama, ollut aina!

Ai niin. Olen kesästä alkaen harjoitellut tuota instagrammin käyttöä ja jos niin haluat, voit käydä katsastamassa tiliäni @pipsaberry Kuvat ovat ihan arkiräpsyjä, mutta silti olet tervetullut!

7.11.2013

Järjestystä laukkuun

DSCN4633 by pipsap

Olen selvästi pussukkaihminen. Tarkoitan tällä sitä, että en oikein siedä epäjärjestystä laukuissani. Pidän hyvää huolta laukkukokoelmastani, joten en halua sisäpintojenkaan vaurioituvan esimerkiksi meikkien vuoksi. Kannan mukanani aina vähintään huulirasvaa, huulikiiltoa tai -punaa ja puuterirasiaa lähinnä peilin takia. Lisäksi muutama pinni ja hiuslenksu ja nenäliinapaketti kuuluvat yksin liikenteessä ollessani vakiovarustuksiin lompakon ja puhelimen ohella. Ei nyt puhuta taaperon kanssa ulkoilusta, silloin otetaan ekstraa...

Vetskaripussukoita on kertynyt nyt muutama, jotka ovat kuvassa olevat nahkaiset versiot. Myönnän hankkineeni vuosien varrella myös Marimekon kangasversioita; lähinnä opiskeluaikoina ne olivat suosittuja kynäpenaaleina ja toki meikkipusseinakin. Nyt "aikuistuttuani" olen siirtynyt nahkaisiin niiden paremman kestävyyden takia.

Kuvassa ylinnä on jo joskus aiemmin esittelemäni Mulberryn ruskeaa nahkaa oleva pussukka, sen päällä lepää Cosin pienempi, lähinnä kolikkopussina toimiva kukkaro. Alla olevat Coachin pussukat toimivat kumpikin myös arkisina clutcheina irrotettavan rannehihnan ansiosta. Lohenpunaisen/pinkihkön laukun ostin Bloomingdalesin alesta kesällä New Yorkista kovaan 25 dollarin hintaan. Alennusprosentti oli aika huikea! Musta vetskarilaukkupussukka (rakkaalla lapsella on näköjään monta nimeä) on normihintainen, lomatuliainen sekin. Coach merkkinä on oman kokemukseni mukaan ainakin nahkatavaran osalta laadukasta ja laatuunsa nähden sopivasti hinnoiteltua.

Kaunista päivänjatkoa!

1.11.2013

Balenciaga, my love

DSCN4625 by pipsap

Sain kuvattua tänään kaksi asua lokakuulta (!), joten menköön sitten samana päivänä tämä postaustulva luoksenne ;)

Kuvassa on oikeastaan syksyn suosikkilaukkuni (sori muut laukkuni siellä vaatehuoneessa!), Balenciagan mokkainen classic velo. Ostin sen itselleni syntymäpäivälahjaksi ja siitä asti se on ollut käytössä, mitä nyt joskus se on saanut levätä. Kuvassa on myös suosikkikengät, New Balancen lenkkarit, joilla on erityisen hyvä kävellä. Ne muokkautuivat jalkaani nopeasti ja nyt vähän harmittaa tämä talven lähestyminen, kun kengät eivät ole talvikelpoiset.

Takki on tuollainen turvavaate, kun haluaa olla ja mennä, eikä tarvitse pahemmin miettiä mitään syvällisiä. Sitä se välillä on... Ainakin vielä, kun olen kotona. Keväällä olen palaamassa takaisin töihin, joten silloin vaatetuskin luo omat vaatimuksensa. Takin alla tuttu Cosin kashmir-neule ja kaulalla lisäksi Mulberryn huivi viime vuodelta. Housutta en ole ollut liikkeellä, mutta tähän hätään en sinisiä Levi's farkkujani asetellut lattialle, ajattelin, että tuo yläosa kelvannee.
Jos blogissani on uusia lukijoita, niin selvennän sen verran tätä kuvauspolitiikkaa, että en kuvaa asuja ylläni, vaan asettelen ne näin tyylikkäästi aina lattialle (heh). Lattia on edellisen asukkaan asentama, emmekä ole sitä ajatelleet vaihtaa lasten ollessa pieniä..

Juu, no, itse saatan vilahtaa kovin suuren itsekritiikin suodattamana ainoastaan instagrammissa, mutta blogiini en kasvojani ole laittamassa.

Mutta hei, toivotan kaikille mahtavaa marraskuuta sateesta huolimatta!

Wallflower no more!

DSCN4618 by pipsap

Marraskuu saapui joulun odotuksineen. Minä jo laitoin ensimmäisen joulu/talvivalon ikkunaan, pienen koristeen, jota itse asiassa voi käyttää ympäri vuoden, jos ei olisi niin valoisaa. Nyt pimeinä iltoina se on le case de cousin paul-koristevalojen kanssa mukava tunnelman luoja olohuoneessamme. Tilasin Ranskasta uuden koristevalosarjan eteiseemme, hopean värisin palloin. Ajattelin panostaa hieman tähän aikaan ennen joulua, vaikkakin hillitysti, kun on tuo utelias ja kaikkeen vielä tutustuva yksivuotias... Hopeapallot yritän jotenkin saada kivasti peilin ylle tai seinälle, katsotaan nyt.

Kuvassa on uusin takkiostokseni syksylle, tuollainen hillitty...no ei, uskaltauduin mukavuusalueeni ulkopuolelle ja hankin tämän Lindexin takin piristämään asujani. Olen sitä muutaman kerran ehtinyt pitääkin, säiden ollessa nyt mitä lie. Alle sopii hyvin Cosin kashmir-neule, koska takki on ohuehko ja kylmä ilman. Kaulalle valitsin ikivanhan villahuivin tasoittamaan kissamaisuutta ja samaa ideaa jatkavat Vagabondin kengät ja Mulberryn laukku. Laukku ja kengätkin ovat jo vanhoja, mutta klassisia väriltään, joten ne sopivat useaan asuun. Jotenkin sitten kuitenkin asioidessani koin olevani framilla takissani, mutta pääsin ihan kunnialla kotiin asti. Huh! Keväällä sitten enemmän tätä takkia...

Löytyykö sieltä ketään joulua jo odottavaa? Mitä kuuluu joulun odotukseenne? Kuka askartelee kortit vai lähetetäänkö niitä enää?  Kivaa päivänjatkoa!!

14.11.2012

Talven varalle


Todella kylmällä ilmalla, kuitenkin aikana ennen untuvatakin esiin ottamista, saatan laittaa päälleni tämän takin. Nythän onkin melkein +10 asteen marraskuiset helteet, joten tämä postaus tulee oivalliseen aikaan...

Takki on villakangasta, joka pitää lämpimänä, takuulla. Takki oli odottamaton ostos Haloselta jokunen vuosi sitten, kun kävin etsimässä lapselle talvikenkiä. Odottamaton sikäli, että jostain kumman syystä johdattelin itseni juurikin takkiosastolle. Takki oli alerekissä... Klassinen malli, minua miellyttävä harmaan sävy, ihan hyvä ostos. Taisi olla 40-50 euron paikkeilla tämä takki, ihan kohtuullinen hinta:)

Mulberryn huivi tuo kaivattua väriä, mutta Wangin Kirsten-laukku taas pitää yleiskuvan hillittynä. Tekstuureiltaan takki ja laukku sopivat mielestäni yhteen mattamaisuutensa puolesta.











Kirsten on säilynyt pintansa puolesta siistinä todella varovaisen ja vähäisen käytön seurauksena. Tykkään laukusta, mutta odottelen pakkasia (!?) sen käytölle. Juu, hieman outoa, mutta eipähän rapa roisku;)

Hei ihanat lukijani, mitä mieltä muuten olette aidoista turkeista? Oletteko puolesta vai vastaan? Mitä ajattelette vintage turkeista; onko eettisempää ostaa käytetty turkki kuin uusi? Onko jokin tietty turkkilaatu soveliaampi kuin toinen?
Aika moni käyttää juuri näitä second hand turkkeja, mitä nyt blogeja olen seurannut. Katumuodissa näkyy nuorillakin mm. mummojen vanhoja turkkeja, eikä niitä pidetä enää statussymboleina kuin ehkä vuosia sitten. Kyselen tässä asiasta siksi, koska olen perinyt sukulaiseltani turkin, joka on todella hyväkuntoinen, nykyaikaan muokattu 1960-70-lukujen taitteesta oleva minkkiturkki. Otin sen vastaan hieman epäillen, koska olin aina ollut sitä mieltä, että turkkia en tule koskaan hankkimaan sen nykyaikaan sopimattoman tuotantotavan takia. Kuitenkin huomasin 4 vuotta sitten omistavani turkin! Olen käyttänyt sitä 3 kertaa ja todennut sen ylivertaisen lämmön; pahimmat paukkupakkaset eivät tuntuneet missään! Koinkin siitä "nautinnosta" hämmentävää syyllisyyttä. Toisaalta myös pelkäsin jonkun eläinten suojelijan hyppäävän kinosten takaa spraypullon/keinoveren kanssa ja huutavan samalla "murhaaja!!!" No, pelkoni oli turha, selvisin puhtaana kotiin. En saanut edes halveksuvia katseita osakseni... Silti, olen kahden vaiheilla turkin käyttämisen suhteen, edes niillä mahdollisilla paukkupakkasilla. Tilanne on kuitenkin se, etten ole heittämässä turkkia menemään, vaan säilytän sitä. Mutta käytänkö? Jaa-a.

Mitä olette mieltä asiasta?


9.11.2012

Balance

Kului arviolta pari minuuttia, kun nähtyäni tämän takin Asosin valikoimissa, oli se jo maksettu ja odottamassa kuljetusta luokseni. Mikähän aikayksikkö voisi olla tämä ns. visan vingahdus;) Hmm...
Takki voi herättää monenlaisia ajatuksia, sillä siinä on komeahkot niitit olkapäillä. Olen niin kotonani tämä takki päällä, että oksat pois! Tämä takki on muistutus nuoruudesta...
Toisaalta, Yves Saint Laurentin laukku tasapainottaa liiallista punk-efektiä ja muutenkin kokoaa asun. Kaulassa lämmittää ikivanha Mulberryn klassikkohuivi. Takin väri on lähempänä khakin vihreää kuin kuva antaa ymmärtää. Khakin voittokulku vaatekaapissani sen kuin jatkuu, kesästä talveen:)






12.10.2012

Lämpimin ajatuksin...






Lämmintä viikonloppua! Kuvassa uusin huivini, Mulberryn wrinkled wool check wrap, oakin värissä. Tuo varmasti lämmittää kaulaani tänä viikonloppuna, ilmatkin kylmenevät.

Nyt tomaatti-vuohenjuustokeiton kimppuun, jälkiruoaksi omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta...:)

10.10.2012

Khakia syksyyn

Tein sunnuntaina kierroksen kaupoissa. Juu, lastenvaateosastoilla ja ihan vähän vain muualla... Asuna oli oikein sopiva, rento parka Asosilta. Eipä ollut liikaa päällä, tuuli sen verran, että ohuemmassa viritelmässä olisi tullut kylmä. En tykkää siitä, että kaupassa tulee kuuma, se pilaa ostosreissun. No, kun on ripeä liikkeissään, ei ehdi kuumotella sisällä ja jälleen palella ulkona. Katsotaanpa jälleen tilannetta, kun pakkaset saapuvat, iiks!


Sunnuntai oli aurinkoinen, joten oli virkistävää, vaikkakin kiireistä käydä kaupoissa. Oli kiire palata kotiin rakkaiden luokse, rouva kun oli yksin liikkeellä eikä tehnyt mieli jäädä oleilemaan keskustan kahviloihin tms. Kyllä sitä joskus ennen tuli vietettyä aikaa ties missä, nyt ei viitsi, jaksa eikä haluakaan;) On se ihanaa, kun viihtyy kotona, nauttii pienistä jutuista. Toki joskus on kiva myös "irrotella", lähinnä se on ollut viime aikoina lasten toppavaatteiden metsästystä;)





Huomaan hieman epätarkkuutta tässä kuvassa, katoava valo se tekee kepposiaan.. Huiviin olen ollut tyytyväinen, se sopii kivasti väreiltään tämän syksyn juttuihin sekä villaisena se lämmittää sopivasti. Ei ole liian paksu, joten ei tule tukala olo sisälläkään.


Takki Asos Black Men, huivi Mulberry Tree Wrap, laukku Chanel, aurinkolasit Ray Ban
Takki on siis miesten valikoimista, mikä nyt ei niin erikoista ole, monet naiset ostavat vaatteita miesten puolelta. Pakko jakaa tässä kohdassa eräs muisto nuoruudesta, jonka saan aasinsillalla tähän liitettyä:) Nuorena tyttönä luin alkuaikojen Trendi-lehteä, missä oli haastateltu naista, joka oli hmm... omalaatuinen tyyppi. Hän kertoi ostavansa kaikki kenkänsä miesten osastolta ja kengät todella näyttivät miesten kengiltä. Hän oli muuten naisellinen kiharoineen, mutta käytti kookkaita miesten kenkiä. No, ei sekään vielä niin erikoista ole, mutta se oli nuoresta Pipsasta erikoista, kun nainen kertoi kantavansa pientä ja vanhaa matkalaukkuaan aina mukanaan, jossa piti olla näkkileipää ja pikkuhousunsuojia mukana. Ilman niitä hän ei olisi selvinnyt. Right! Toivottavasti naisella on yhä kaikki hallussa! Heh... Että semmoinen hullunkurinen muisto! Anteeksi kaikilta, joille mielikuva oli myös liikaa...sama juttu täällä:)

Maisema, jonka muuttumista seuraan kirjoittaessani♥
Aurinkoa päiväänne, vaikka harmaata ja sateista siellä tänään onkin!

8.10.2012

Housewife uniform

Kauppareissu hoituu sutjakkaasti, tai ainakin hoitui vielä muutama päivä sitten näinkin ohuessa takissa. Aamulämpötiloihin tällä kokonaisuudella ei ulos mennä, mutta iltapäivällä ehkä nopeasti. Tähän lisäksi villainen kaulahuivi, niin kylmä ei ehdi tulla. En voi sanoa odottavani untuvatakkikelejä, vaikka villasukissa ja neuleissa kotona hiippailenkin.. Syksy on vuodenaika, josta tykkään, mutta en siitä loska-osuudesta, joka eittämättä tulee vastaan mentäessä talven puolelle. Luulenpa, ettei loskan ystäviä löydy..;)



Takki on uudesta nettikauppatuttavuudesta, New Lookista. Neule HM, huivi Mulberry.



Shopperi on ihan ehdottomia kauppakassisuosikkejani, se on pehmeää nahkaa, iso ja siinä on reilut kahvat, jotta laukku kulkee vaivattomasti olkapäällä. Laukku roikkuu maassa, jos pidän sitä kädessä, eli laukku on tilava.


Laukku on ruotsalaista designia, Maria Weslerlindin. Löysin laukun eräältä lomareissulta Suomessa, missä se oli alennuksessa eräässä käsityö/vaateliikkeessä. Mainio löytö!


Mielestäni teen parhaita löytöjä kaukaa kotoa, Suomessakin liikkuessa. Taitaa olla niin, että juuri silloin, kun mitään ei etsi, löytääkin kivoja juttuja. Tuskan hiki nousee jo valmiiksi otsalle, jos olisi pakko löytää jotain johonkin tilaisuuteen;)

12.9.2012

Nahkatakkinen tyttö

On se myönnettävä, syksy on tullut. Kaivoin perinteisen syystakkini esille, mikä on selkeä merkki kesän loppumisesta. Takki on vuosia vanha mokkanahkatakki, joka on pysynyt hyvänä käytöstä huolimatta. Erikoista tässä on se, että ostopaikka oli HM! Jotenkin tuntuu vieraalta, että enää sieltä mitään "ikuista" takkia saisi ostettua, varsinkaan pitkää mokkaista. Kuvassa nahka näyttää eri väriseltä eri paikoista, mutta valo aiheuttaa kepposia, trust me. Onhan takissa jotain käytön jälkeä, mutta yllättävän hyvin se on palvellut.

Kaulassa on viime vuoden Mulberryn huivi, mikä on oikein ihanan pehmeää villaa. Laukkuna vintage Mulberry. Laukun suunnitteli Mulberryn perustaja Roger Saul, joten tämä on vanhaa tuotantoa.



Takki on hyvin simppeli leikkaukseltaan, joten se on sopinut makuuni kaikki nämä vuodet. Asusteet vain vaihtuvat..




Laukku on malliltaan kuin oversized clutch, mutta hyvin käytännöllisellä hihnalla. Tykkään sekoittaa kiiltävää ja mattaa keskenään, tuovat elävyyttä asuihin.









Onko teillä jotain vaatetta tai asustetta, joka palvelee vuodesta toiseen?
Lempeää päivää!

13.8.2012

Syysneule

Sain hiljalleen saapuvan syksyn innoittamana koottua yhden asun, joka jää odottamaan hieman vielä vilpoisempia päiviä. Hankin By Malene Birgerin villaneuletakin, joka saapui tänään kotiini. Aivan uskomattoman paksu (ja siten myös painava) palmikkoneuletakki, todella! Tällä tarkenee, eikä alle tarvitse laittaa vielä mitään kummempaa. Suosisin silkkipaitaa, sillä se estäisi miellyttävästi villan kutittelun. Katsotaan nyt, mikä siihen sitten valikoituu. Vaunuiluun tämä on ihan ehdoton!





Takanakin ihanat palmikot! Joskus neuleissa säästetään ja palmikointi kohdistuu eniten eteen, mutta tässä palmikointia löytyy muhkeasti kaikkialta.








Takissa on mustat napit, jotka luovat kontrastia villan valkoisuuteen. Nuohan voi vaihtaa erilaisiin, jos haluaisi ylellisemmän vaikutelman. Nyt ainakin tyydyn alkuperäiseen designiin.




Asuun valikoin Mulberryn huivin vuoden takaa, Swedish Hasbeensin Lace up high clog bootsit ja Alexander Wangin Morgan-laukun. Housuina voisin käyttää denimin sinisiä tai mustia farkkuja. Ne pötköttävät omassa pinossaan tuolla vaatehuoneessa, joten käyttäkäämme mielikuvitusta sen suhteen.



























Wangin Morgan on osoittautunut käytössä erittäin kelvolliseksi kaveriksi. Muutoinhan laukku näyttää perusveskalta, mutta pohjan niitit yllättävätkin rouheudellaan. Sanoipa ystävätär, että laukku on oiva itsepuolustuksen kannalta myös:) Toivottavasti ei tarvitse testata! Wangin laukuista voisin hankkia muitakin, mutta yritän hillitä itseäni...

Miltä vaikuttaa syksyn vaatekaappinne?

4.8.2012

Ulkoilua Alexan kanssa

Nyt kun olen työkseni kotiäiti jonkin aikaa, ulkoilu vauvan kanssa vaatii toisaalta vaatteilta vähän. En pidä koruja "työaikana", vaan säästän ne omille hetkilleni ja luonnollisesti palaan "normaaliksi" kunhan vauva on isompi (heh, me äidit olemme oma lajimme;)). Toisaalta taas haluan kuitenkin pukeutua, vaikka olenkin pienen vauvan äiti. Tuo tarkoittaa kohdallani esimerkiksi alla olevan kuvan paitamekkoa, joka on ilman asusteita varsin eleetön. Laukkukin on käytännöllinen, mutta kaunis!



Paitamekko Marina Sport, kengät London Rebel, laukku Mulberry Alexa






Toisella tavalla asustamalla tästäkin paitamekosta saisi juhlavamman tai virallisemman. Mielestäni mitä monipuolisempi asu, sen parempi. Sanoinko jo, että tuo Alexa on ihana ja käytännöllinen.
Paitamekko saa aikaan lipputarkastaja-fiiliksiä, mutta en ole vaihtamassa alaa;) Tämä asu on erittäin rehellinen otos siitä, kuinka vähillä asusteilla arki rullaa..
Miten itse käytätte asusteita?


1.8.2012

Bayswater Clutch

Olen hirmuisen huono käyttämään isoja kuvioita vaatteissa. En koskaan hanki paitoja, joissa olisi jokin kuva. Poikkeus vahvistaa tässäkin tapauksessa säännön, eli tulin hankkineeksi graafisesti kuvioidun Marina Rinaldin silkkisen paitamekon. On muuten upean tuntuinen päällä!

Piskuinen kaulakoru olisi hukkunut grafiikan sekaan, joten laitoin fcuk:n messinkisen kaulakorun. Laukku sai olla yksinkertainen, joten valitsin Bayswater clutchin.
Marina Rinaldi-paitamekko, fcuk-"kolikko"-koru, farkut NYDJ, laukku Bayswater clutch, kengät Gabor







Bayswater clutch on kiiltonahkainen, melkeinpä täydellinen olkalaukku. Koko on uskomattoman hämäävä, sinne mahtuu hyvin työpäivän tavarat. Hihnan saa halutessaan sisään piiloon.


Nahka on säilynyt hyvänä kovasta käytöstä huolimatta. Ajattelin ostaa laukun aluksi mustana, mutta nude onkin itse asiassa mielenkiintoisempi. Metalliosat nudessa laukussa ovat ruusukullan väriset. Pidän kovasti yksinkertaisista linjoista ja tämä laukku on puhdaslinjaisuudessaan lähellä täydellisyyttä. Mitä mieltä olette? Huomaan, että vierailijoita käy blogissani, olisi ihanaa saada kommentteja♥

31.7.2012

Virkanainen

Tästä asusta tuli aika virallinen olo, ihan työpaikka tuli mieleen, vaikka äitiyslomaa vietänkin. Vilpoisa, mukava asu. Syksymmällä neuletakki mukaan ja paksut sukkikset, niin käyttöaika pitenee.

Takkimekko Jones NY, laukku Mulberry Bayswater, kengät Palmroth, huivi Moschino
Aina ei kenkien ja laukun tarvitse sopia yhteen, ne säännöt ovat tehty rikottaviksi. Tässä asussa osui kuitenkin kenkien ja laukun nahka ja metalliosat olemaan samanlaisia. En silti saa paniikkikohtausta, jos takkimekon napit ovat hopeanväristä metallia;)

23.7.2012

Meikkipussi

Käytössäni oleva, laukkuun aina mukaan tuleva kosmetiikalle ostamani pussukka on Mulberrylta. Se on paksua nahkaa, kestävä ja eleettömän maskuliininen sopiakseen kaikkialle.












27.6.2012

Stripes! Oh my gosh!

Joku voisi väittää, että olen hullaantunut raitoihin tänä kesänä. No, minä ainakin voisin. Jotenkin raitaa on nyt ollut tarjolla enemmän tai sitten olen vain päättänyt, etten piittaa vaakaraidan lihottavuudesta. Seuraavassa muutama asu, joihin olen pukeuduin juhannuksena. Hameiden kanssa laitoin jalkaani paksut mustat sukkahousut. Legginsejä ostin mattamustat ja raidallisetkin (!!), mutta sukkahousut loivat paremmin mielikuvan pidemmistä sääristä. Ehkä myös hoikemmista, koska ne eivät "katkaise jalkaa" legginsien tapaan.

Alla olevan kuvan huivi on 8 vuotta vanha ostos New Yorkista. Todellinen kesähuivi, silkki hivelee ihoa lempeästi ja värit piristävät ja raikastavat varsinkin valkoista paitaa. Vyön hankin (tadaa..) Lindexiltä, minulla ei ole ennen ollut punosvyötä, joten hankin sen nyt, kun löytyi sopiva. Mulberryn Alexa on kyllä omistussuhteeni aikana lisännyt viehätystään ja erityisesti värinsä puolesta tuo oli nappivalinta. Myös tuo tikattu nahka viehättää, vaikka onkin herkkä materiaali. Ei siis mitään caviar-tyyppistä Chanelin käyttämää "panssarinahkaa" vaan sellaista silkkistä...no, buttery voisi kuvailla sitä englanniksi.

Paita Lauren Ralph Lauren, huivi Lilly Pulitzer/Bloomingdales NY, hame Lindex, ballerinat London Rebel, laukku Mulberry, valkoinen koru itse tehty, turkoosi Lane Bryant NY

Oikeastaan puvustoni koostui sellaisista vaatekappaleista, joita yhdistelemällä sai eri asuja eri päiville. Yläosat kävivät alaosien kanssa, eikä vaatteita ollut liikaa mukana. Alla olevassa kuvassa on uusi hankinta Cosilta, puuvillainen neuletakki. Kivan vilpoisa, ei liian paksu. Paitana Lindexin raitaa, pullero-osastolta. Kengät Vagabond. Tuo Korcula-malli on lempparini, harmi, ettei sitä enää tehdä kuin tennariversiona.




Alla olevassa kuvassa uudelleen Cosin neuletakki sekä toinen Cosin hankinta, raitamekko nahkataskuin. Cosin tarjonnasta olin positiivisesti yllättynyt, siis että jotain löytyi, mistä tykkäsin ja mikä jopa mahtui päälle, heh. Kenkinä tuossa ikivanhat Vagabondit ja vintage Mulberry. Kaulassa Hermèsin huivi. Aika seilorimeininkiä, mutta Saimaalla olinkin:)



Vilpoisan päivän asu koostui sitten Lindexin paidasta (jälleen Holly&Whyte-mallistoa), H&M:n topista ja housuista sekä Mulberryn Tamara-huivista. Tuon huivin kanssa kävi niin, että Mulberryn nettikaupasta en sitä heidän alennusmyynnistä saanut, joten menin ostamaan sen normaalihinnalla Fabianinkadun myymälästä (looginen muuvi). Puuvilla-silkki-sekoite tuntuu mukavalta ihoa vasten ja koko on passeli. Kenkinä käytin uskollisia Adidas Superstar tossujani. He eivät halunneet tulla kuvatuiksi, vaikka siistissä kunnossa ovatkin...Jos puhuttaisiin muistorikkaista kengistä, niin ne olisivat sellaiset isolla m:llä.♥







Yläkuvassa uudehko ostokseni The Outnetista, DKNY Donna Karanin cashmir-sekoitteinen paita. Raidoista en päässyt tässäkään eroon, mutta ovat sentään kulta-mustat. Oheen Diorin clutch ja London Rebelin ballerinat, niin ihan asiallinen setti syntyi. Mukana taas nuo samat housut..pitäisiköhän yrittää löytää jo muitakin housuja? Ostin Stockmannilta Not Your Daughters Jeans-merkiltä mustat farkut, jotka kivasti tukevat synnytyksen jälkeistä olemusta (lue:pömppövatsaa). Olivat tyyriit, mutta hyvin erilaiset verrattuna perusfarkkuihin. Vielä kun saisin samanlaiset denim-sinisinä. Sitten alkaisi olla jo jotain käyttövaatekokoelmaa kasassa. Ne mustat voisivat mennä tuon DKNY -yläosan kanssa..

Tämä asujen valokuvaaminen vauvan kanssa oli aikamoinen suoritus. Kamerasta akku oli loppumassa, valo oli ihan peräseinästä ja vauvalla alkoi olla hieman jo nälän esiasteita ilmassa. Piti siis kiirettä. Myös se, kuinka sain vaatteet aseteltua ja fyysisesti kuvattua, oli tuskaa. Miksei mulla ole mallinukkea... Lattialla ollessaan vaatteet näyttävät laatikkomaisilta, pahoitteluni. Mutta, kuten todettua, en aio ottaa ainakaan tunnistettavia kuvia itsestäni, joten lattialla tai henkareissa roikkuvat vaatteet saavat kelvata. For now.

26.5.2012

Oi ihana toukokuu!

Vauvani odottelee unen saapumista sängyssään, ikää on ylihuomenna kaksi kuukautta. Aika on lentänyt kuin siivillä, tosin aikamoisessa sumussa. Se toki kuuluu asiaan, mutta jälleen se yllätti. Vauvaan on syntynyt rakkaus jo hänen ollessaan kohdussani, tiesin jo mitä on suunnilleen odotettavissa, joten alussa ei tarvinnut hämmästellä kaikkea, kuten esikoisen kohdalla. Voi esikoista...

Vauvan kanssa aika on mennyt nopeasti, joten en ole ehtinyt päiväkirjaani täytellä. Tässä kuitenkin kuvina ne joulun lahjat itselleni sekä vähän vanhempaakin... Nyt vauvan kanssa ei ole juuri ehtinyt kaupoissa kierrellä, ainoastaan vauvalle jotain tarpeellista olen hankkinut. Eihän se shoppailu koko elämä ole, ei niin, mutta joskus ihan kivaa:) Muutenpa haluan rauhoittaa vauvani elämän, en halua liihotella ihmismassoissa. liikenteen hälinässä, en vielä, kun hän on niin pieni. Kyllä sitä ehtii sosiaalistua...



Ylin laukku on tuorein ja silti luultavasti vanhin laukuistani. Ostin sen Vintage Heirloom-nettikaupasta ja se on 70-80-lukujen vaiheesta oleva Diorin bowling bag. Tuo nettikauppa toimi luotettavasti ja nopeasti. Alla olevien clutchien
tuotantovuosista minulla ei ole tietoa, mutta varmaankin viimeistään 1980-luvulta?


Yllä olevassa kuvassa siis Diorin vintage clutchit. Hankittu yksityisomistuksesta ja second hand-liikkestä Helsingistä.


No niin, yllä oleva nahkainen shopper onkin ihanaa, pehmeää nahkaa, joka ei oikein roiku tuossa naulakossa edukseen. Ruotsalaista tuotantoa, suunnittelijana Maria Westerlind. Ostin sen viime vuonna.



Ylin ja alin kuva ovatkin sitten joululahja numero 1. Alexander Wangin Morgan-laukku. Ihanat nuo niitit, tuovat vähän asennetta muuten niin peruslaukkuun. Ihanan pehmeä, silkkinen nahka siinäkin.



Sitten ihan ex tempore-laukku, sen hankin Mulberryn alennusmyynnistä Helsingistä. Alunperin ajattelin ostavani ihan toisenlaisen olkalaukun, mutta niiden mentyä nopeammille, tykästyin Alexaan.


Tadaa! Alexa on laukkuna sellainen, joka ei ilmestyttyään vuosia sitten Mulberryn valikoimiin ja muodostuttuaan "It Bagiksi", tehnyt minuun vaikutusta. Vasta nyt hoksasin laukun näppäryyden ja tyylikkyyden. Mini Alexa on liian pieni ja oversized aivan liian iso tähän elämänvaiheeseen vauvan kanssa. Tai no, olen jo sellaisestakin oakin värisenä haaveillut... Tämä tikattu versio on sitäpaitsi hieman uniikimpi kuin perus-Alexat.

Tällainen laukkupostaus tällä kertaa. Nettikaupoista, joita käytän, voisin seuraavalla kerralla tehdä koontia. Nyt paistaa aurinko, mahtavaa!! Lämmintä päivää meille! Vauvelikin rauhoittui vaunuihin, siirsin hänet tässä kirjoittelemisen ohessa. Kuten myös syötin ja tyynnyttelin...eli ei tätä kirjoitella tuosta noin vaan, tälle on annettava aikaa ja kärsivällisyyttä. Niin, tälle päiväkirjalle, kuten myös vauvalle. Ihanalle pojalleni♥♥