24.3.2014

Blogi siirtyy Lilyyn

Untitled by pipsap

Hei kaikille!

Blogini Puuvillankukkia löydät jatkossa osoitteesta http://www.lily.fi/blogit/puuvillankukkia

Kuten aina, koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Kuvassahan olen minä. Kiitos ja anteeks!

19.3.2014

Tienristeyksessä

Summer 2012 by pipsap

Kuva on vuodelta 2012, kun sain toisen lapseni. Oli jännittävää jäädä kotiin ja keskittyä palkkatyön sijaan päivisin vauvan tuhinoihin ja hiljentyä hänen rytmiinsä. Nyt sekin aika koittaa, että tuo samainen vauva on iso poika (omien sanojensakin mukaan), joka menee päiväkotiin.

Blogin suhteen olen miettinyt kaikenlaista, lopettamistakin. Välillä kun ei inspis iske, enkä halua julkaista "mitäpä teille kuuluu, mulle kuuluu hyvää"-postauksia, olen pitänyt taukoja ja paneutunut blogiin paremmalla ajalla.

Lopettaminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto, sillä tykkään tästä harrastuksestani niin paljon. Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, koin pienoisen järkytyksen saadessani huomata, että flickr:n kautta suoraan bloggeriin postaaminen loppuu piakkoin. Sen jälkeen en voi jatkaa (osaamiseni puitteissa) nykyisessä osoitteessa bloggaamista. Olenkin siis kartoittanut jo tulevan paikan blogilleni, joka siis jatkuu, mutta uudessa osoitteessa. Tämä onkin se kohta, kun toivon teidän lukijoiden siirtyvän seuraamaan Puuvillankukkia-blogia mukanani, etten ihan yksikseni uuteen osoitteeseen muuta!:)

Lupaan muuten järjestää blogihistoriani ensimmäisen arvonnan uuden osoitteen kunniaksi! Iiks, siis pitää keksiä jokin palkintokin;) Mutta hei, postaan pian uuden osoitteen, kunhan saan viilailtua paikat kuntoon tupareita varten!

Aurinkoista päivää:)

17.3.2014

Downtown

  by pipsap

On sekä hyviä uutisia että huonoja uutisia. No, ainakin minulle. Kummat haluatte kuulla ensin?

Kuvan perusteella jo huomaatte, että laukkukokoelma on saanut täydennystä. Yves Saint Laurentin Downtown, medium-koossa, saapui luokseni. Koska kyseessä on laukku, jonka valmistus on lopetettu, on tämä toki second handia. Kuitenkin moitteettomassa kunnossa! Laukun nahka on kiiltonahkaa, mitä etsinkin kyseisen laukun materiaaliksi. Kiiltonahka on kestävämpää, eivätkä pienet naarmut erotu helposti (tässä kiiltonahkaversiossa). Olen todella tyytyväinen!

Toinen minua hämmentävä uutinen tuli vastikään palatessani tänne blogiini, sillä sain tietää, että flickr lopettaa yhteistyön bloggerin kanssa. En voi enää 25.3. jälkeen jakaa kuviani ja postata näin helposti kuin tähän asti. Koska en ole myöskään netti-erkki, en tiedä, mikä kuvienjako-ohjelma voisi palvella minua jatkossa. Bloggerin kuvatili täyttyi jo kauan sitten... Neuvoja otetaan vastaan!

Kaikesta huolimatta, (hämmennyksestä pökerryksissä) toivotan oikein kivaa ja aurinkoista päivää ja alkanutta viikkoa kaikille!

11.3.2014

Korviin

  by pipsap

Viikonlopun ruokaostoksilla livahdin hankkimaan hiuslenksuja läheisestä koruliikkeestä, enkä ihan pelkillä hiustuotteilla ulos päässyt. Ongelmani on se, etten voi pitää läpi korvan olevia korvakoruja, joten klipsikorvikset ovat ainoa vaihtoehto. Tosin niissäkin on haasteensa. Useimmat eivät pysy kunnolla korvissa tai ne muuten vain näyttävät hassuilta, koska takana oleva kiinnitys näkyy liikaa. Olenkin kaivannut peruskorviksia, helmikorviksia ja hieman blingimpiäkin helyjä, jotta asuja voisi piristää.

Nyt sitten annan näille kahdelle parille mahdollisuuden, josko nämä pysyisivät menossa mukana. Valikoimaa klipsikorviksissa ei ole koskaan juuri yhtään verrattuna perinteiseen läpi korvan korviksiin. Isompaa rahallista satsausta en suostu klipseihin laittamaan, eli nämä saavat kelvata. Ihan kivan näköiset, eikös?

2.3.2014

Maaliskuun puolella ollaan!

PicMonkey Collage by pipsap

Tsemppaan positiivisia ajatuksia taas maanantaita kohtaan; ole lempeä ja sujuva.. Maanantai, tai oikeastaan sunnuntai, iltapäivästä alkaen, ei ole ollut koskaan lemppariaikaani viikonpäivistä. Lapsuudessa siihen kuului yleensä se, että isä lähti työmatkoille sunnuntai-iltaisin ja ikävä oli kova. Nuorena sunnuntai merkitsi vain sitä, että vapaapäivä oli viimeinen ennen kouluviikkoa. Olisi ollut niin paljon muuta tekemistä!:)

Nykyään saan itse olla se, joka tsemppaa pientä koululaista uuteen kouluviikkoon, sillä muistan kuitenkin ne tunteet, kun viikonloppuvapaat vaihtuvat kouluarkeen. Kyllähän se työviikko aikuisestakin tuntuu välillä raskaalta, miksei lapsestakin.

Olemme alkaneet jo miettiä, mitä kesälomaan tulee kuulumaan. Tämä on yksi keino säätää mieltä kohti kesää ja viihtyä koulussa/töissä. Ainakin lomamatka tuttuihin kohteisiin on suunnitelmissa.

Kuvassa onkin yksi matkamuisto, oikeastaan ainoa "turhake" koriste-esine, jonka hankin jo 2003 New Yorkista. Mielestäni se oli juuri niin kitchiä, että se oli pakko saada! Rakastan hienoja lumisadepalloja ja tämä oli kyllä hieno... Lisäksi jalustan maisema liikkuu (joka ei nyt näy kuvassa, pahoitteluni) yellow cabeineen ja hevosrattaineen New York, New York-sävelmän soidessa..:)

Mukavaa viikon alkua! Tsemppiä maanantaihin:)

28.2.2014

Yhdistelmä

PicMonkey Collage by pipsap

Viikon päätteeksi kollaasissa on kovasti yhteen sopivia juttuja, jotka miellyttävät silmääni. Harmaalla pohjalla (poncho!) makaa Chanelin ketju, kynsilakat (sävyt Vertigo ja Graphite) sekä nahkainen clutch. Clutch on vähemmän prameileva, joten menee arkeenkin mainiosti. Se on tanskalaista alkuperää, Kirsten Schjonningin. Laukku on ostettu lomareissulta Oulusta joitakin vuosia sitten. Se on säilynyt hyvänä, koska olen niin huono käyttämään clutcheja. Pitänee ottaa työkäyttöön, laukun sisään pussukaksi...:)

Hyvää perjantaita ja Kalevalan päivää!

27.2.2014

Hattaraa

  by pipsap

Olipa kylmä ulkoilla pelkässä välikausi-parkatakissa ja villapaidassa. Tuolla hiekkalaatikolla seisoskelu jäädytti minut, kun taas poikani ihan tyytyväisenä toppa-asussaan porskutti kuorma-autoilla menemään. Ei ihan kevätsää vielä. Huh, hänkin aloittaa pian päiväkodissa. Aika kuluu ihan oudon nopeasti. Toivon mukaan talvi ei enää iskisi ainakaan suurella volyymilla enää meille, kun niin kepeästi tuo lenkkaritossu jo nousee ulkona, sulilla teillä.

Esittelen takkiostokseni viime syksyltä (!), kun tilasin pinkissä huumassa (siis mitä?) Marks&Spenceriltä kevättä varten pirtsakan värisen takin. Miksi M&S? No, olen mainoksen orja, sillä huomasin 5inchandup-blogin Sandran ulkoiluttavan vaaleampaa versiota instassa, joten menin ja tarkistin nettikaupasta tilanteen tarkemmin. Takki oli kaikin puolin jees joten tilaukseen meni. Takki myös saapui lähetin tuomana todella nopeasti, joten en ollut ehtinyt tajuta ostaneeni pinkkiä takkia, kun se jo oli käsissäni...

Päälle laitettuani sain toki hattaraviboja, mutta ajattelin voittavani tämän ja leotakkini avulla joitain fobioitani. Esimerkiksi sen, että saan huomiota osakseni;) Myönnän itsekin jääväni ihailemaan ihmisiä, joilla on kanttia pukeutua just niinkuin haluaa, tyylillä. Vaikka sitten seeprakuosiin. Ihailen sitä ihmistä, tyyppiä, joka tekee jotain muuta kuin turvallisia vaatevalintoja. Nyt minäkin annan itselleni vapauden olla vaikka se hattara tai vaahtokarkki. Silloin taidan kuitenkin hillitä muuta asua esimerkiksi farkuilla ja yksivärisellä kaulaliinalla. Tuo tuossa kuvassa oleva on peruskaulaliina, villaa. Taisin hankkia sen Stockmannilta joskus kauan sitten. Jotain särmää täytyy kuitenkin asustani löytyä, ettei mene ihan ohi tyylin. Kuinka uskaliaita itse olette? Mitä rajoja tyylillisesti haluaisitte rikkoa? Kivaa päivän jatkoa!