20.8.2012

Laukkuhaaveita


 



Guccin Vintage Web Boston on käytännöllisten, ei niin yllätyksellisten laukkujen toivelistallani. Laukku on klassinen malli, siinä on Guccin logo-kangas ja vintage-laukuista tuttu "värinauha". Yleensä olen nahkalaukkujen kannattaja, en ole innostunut hankkimaan edes esimerkiksi Louis Vuittonin canvas-laukkuja. Kuitenkin olen miettinyt tätä laukkua jo jonkin aikaa, eikä sen lumo ole siitä haihtunut. Tämä olisi kokonsa kannalta kätevä töihin, sekä vauvan kanssa liikkumiseen. Hyvä peruslaukku. Olkahihna on ihan must näin äiti-ihmisen näkökulmasta..





3.1 Phillip Lim Pashli Satchel on toinen laukkukaunokainen, joka ansaitsisi paikan laukkukokoelmassani. Aivan ihana! Juuri tämä värikin on upea, oijoi. Mutta se olkahihna...


Yllä olevassa kuvassa Proenza Schoulerin PS11 tote, jossa myös sivuilla avattavat vetoketjut, joilla saa lisätilaa laukkuun. Laukku kohtuullisen kapea, joten menee työkäytössä mainiosti. Laukusta on olkahihnallinen versio, joka on myös hauskan värinen.


 
Yves Saint Laurentin Chyc-sarjasta kelpuuttaisin useammankin eri mallin. Mikähän oikein YSL:n tulevaisuuden suhteen on oikea veikkaus, toisaalta kerrotaan, että nimenmuutos koskee vain ready-to-wearia, eikä koskisi laukkuja ja meikkejä. Toiset taas uumoilevat, että Y-laukut häviävät. Jahas..

Large YSL Cabas Chyc in Black Cherry Leather


Medium YSL Chyc Flap Bag in Dark Magenta Textured Leather

Mini YSL Cabas Chyc with Strap in Beige Leather


Mitä laukkuhaaveita teiltä löytyy?

(kuvat valmistajien)


5 kommenttia:

  1. Ysl flapbag kelpaisi minullekin!:)

    VastaaPoista
  2. Hienoja vaihtoehtoja kaikki!
    Tykkään myös vanhasta Boston klassikosta ja jopa harkitsin sitä, mutta aiempi kokemus on osoittanut että Guccin logokangas likaantuu todella helposti. Suurempi ongelma on, että en halua mitään punaista, eli raitakin on aivan liikaa ja se taitaa olla tuossa sinisessä että ruskeassa (vihreä-puna-raita). Päädyin siis hyvin samanmalliseen Vuittonin Speedy bandouliéreen ja olen ollut tyytyväinen, tykkään canvaksesta ja sen helppohoitoisuudesta arkikäytössä.

    Pashli on hieno, mutta mietin että muistuttaako se liikaa niin paljon esilläollutta Célinen Trapezea? Pashli on kyllä itseasiassa hienompi.

    Cabas on kyllä myös hieno ja jos sitä ei kohta enää saa Y-kirjaimella...?

    Gloria

    VastaaPoista
  3. Niin, minkä Y-laukun valitsisi? On tässäkin ongelma:)
    Juu, Pashlin malli on nyt aika yleinen, mutta tuo versio on minusta kaunein. Guccin laukku myös mietityttää siinä suhteessa, että printti on niiiin kopioitu. Mutta mikäpä ei olisi;)

    VastaaPoista
  4. Mulla on haaveissa kaksi laukkua, Marc Jacobsin Stam ja Balenciagan joku malli Motorcycle bagista. Päätin alkaa säästämään ja ostan sitten sen kumpi tuntuu paremmalta hankinta-ajankohtana. Ja voihan sitä alkaa säästämään toiseen kun ensin toisen on hankkinut. Olen myös seurannnut ebaystä Mulberryn Mabelia, mutta en ole uskaltanut ostaa, kun feikkejä on niin paljon liikkeellä. Ja pidän kuitenkin enemmän laukuista joissa on olkahihna tai joista voi reilusti kantaa olalla.

    VastaaPoista
  5. Itsekin välillä mietin Balenciagan malleja, mutta vielä en ole menettänyt niin "sydäntäni" niille. Katselin viime vuonna Bergdorf Goodmanilla Balenciagan laukkuja ja kyllähän niitä live-tutkailun jälkeen olisi helpompi ostaa (lue: hullaantuminen ihan eri tasoa kuin netissä, kun ei osaa ajatella mittasuhteita). Toi on totta, Mulberry on myös paljon kopioitu. Ystävätär sai 90-luvulla lentoemäntäkaveriltaan lahjaksi feikin Mulberryn, se oli jostain Aasiasta päin. Sen verran uskalias ystävättäreni oli, että vei sen korjattavaksi Mulberrylle! Aitona pitivät... Aika hurjaa.
    Olkahihnat, jes!

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi, arvostan sitä paljon!