16.1.2014

Pientä ja kaunista

  by pipsap



Ah, vihdoinkin laajakaistaliittymä on kytketty, kaksi päivää sopimuksessa luvattua myöhemmin. Päivitimme liittymän ja olisi pitänyt arvata, ettei homma hoidu kunnolla... No, pitää piristyä ja päästä positiiviseen moodiin takaisin. Nythän kaikki toimii!

Joululahjanikin toimii, nimittäin solki, jonka hankin itselleni jouluna. Pieni bling ei koskaan pahaa tee!

Kyseinen solki on moitteettomassa kunnossa oleva second hand Chanel. Solki on kullanvärinen, minkä kanssa tein muutaman pohdinnan poikineen, koska ajattelin ensin ostavani toisen, hopean värisen. Päädyin sitten kuitenkin tähän ja olen oikein tyytyväinen. Onhan kultainen hieman enemmän tätimäinen, mutta enpäs olekaan enää parikymppinen, joten menköön!

Olen todella hurahtanut second hand ajatteluun, vaikkakin ostoni eivät ole mitään kirppistasoa hinnoiltaan. Huomaan, että nautin suunnattomasti tehdessäni löytöjä esimerkiksi laukkujen suhteen. Teinkin vielä tammikuussa "uuden" löydön, siitä varmaankin seuraavassa postauksessa...

5 kommenttia:

  1. Onpa upea! Laita kuvaa tästä myöhemmin kun se on yllä :)

    VastaaPoista
  2. Onpas kerrassaan ihastuttava, tykkään suuresti tuosta. Muotokieli on kaunis.

    VastaaPoista
  3. Kaunis on! Oisko sulla vinkata, mistä voisi tehdä hyviä second hand -löytöjä?

    VastaaPoista
  4. Kiitos Anniina, Dahlia ja Tickler. Kuvaa tulossa vielä lähiaikoina;) Itse olen tehnyt second handi löytöjä Suomessa mm. Amado second handissa, missä olettaisin suurimman osan olevan aitoa. Ruutu-Rouvassa ei ole aitoustakuuta, olen kuullut. Jos olen väärässä, oikaiskaa. Nettikaupoissa Vintage Heirloom on luotettava (myy Chanelia myös farfetchin kautta) sekä luotettavalta vaikuttaa Vestiaire Collective. Nämä ovat omia tulkintojani ja mielipiteitäni, en ole missään kytköksissä kyseisiin kauppoihin:) Kuitenkin kieli keskelle suuta, kun ostaa second handia, sillä liian halvalla sitäkään aitona ei saa. Myös olisi hyvä tutkia netissä tai käsissä tutkien aitoja ja verrata sitten second hand-kappaleisiin, jos vain mahdollista.

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi, arvostan sitä paljon!