13.1.2014

Uusi vuosi

  by pipsap

Joulu meni, uusi vuosi tuli ja lumikin saapui Helsinkiin. Ehdin olla jo salaa mielessäni tyytyväinen vallitsevaan säätilaan ennen lumisadetta, koska liikkuminen rattailla oli kätevää eikä talvipukeutuminen ollut ongelma. Enpä aiemmin ollut lenkkareissa viihtynyt tammikuussa! Näin yksinkertaisista asioista tulen tyytyväiseksi...

Uusi vuosi tuo tullessaan myös kevään aikana paluun työelämään. Ehdin olla kotiäitinä nyt tällä toisella kerralla kaksi vuotta, mikä on pidempään kuin esikoisen kohdalla. Isoveljen kanssa mieheni jäi kotiin vuodeksi minun palatessani töihin. Olin silloin hieman vastahakoinen palaamaan, mutta koska esikoinen oli isänsä kanssa kotona, ei minua kotoa lähteminen huolettanut. Nyt pikkuveljen aloittaessa kaksivuotiaana päiväkodin, tuntuu, että aika on kulunut kotona ollessa kuin siivillä. Olen nauttinut vauva-ajasta ja nyt tämä taapero/leikki-ikä on koko ajan uusia ihmetyksen hetkiä täynnä. Voi kuinka raaskin jättää aamuisin pikkumiehen päiväkotiin! Oih...No, kokemuksesta tiedän, että päiväkotiarki sujuu, itse tässä varmaankin tarvitsen tukea:)

Työhön paluu asettaa ehdot jälleen arkipukeutumiselle, minkä suhteen olen onneksi saanut vapauden kotiäitinä. Toisaalta kaipaankin jo astetta virallisempaa ilmettä ja asusteiden kanssa pelaamista, sitä kun ei tule tehtyä "tarpeeksi" pienen lapsen kanssa. Siihen ei ole oikein käytännöllisyyden kannalta mahdollisuuksia. Nyt alkaakin vaatevaraston tsekkaus, millä yhdistelmillä saan taas asut toimimaan. Toinen projekti olisi saada hiukset hieman toiseen kuosiin..iik.

Laukut nyt ovat jo odotelleetkin, lähinnä nuo käsivarsimallit, kiltisti hyllyssä pusseissaan uutta tulemistaan. Asusteiden hankinnassa olen ollut harkitsevainen kotiäitinä ollessani, sillä itse hankintani tekevänä pitää toki miettiä niitä pakollisia menoja ensin ennen laukkuja ja muita ihanuuksia. Jonkinlainen tavoite olisi kyllä jatkaa tätä harkitsevuutta tulotason jälleen normalisoiduttua työhön palatessa..;)

Tästä pääsenkin oivallisesti aasinsillan kautta jouluun! Heh.. Kuvasin Yves Saint Laurentin silkkihuivin ja (miesten) nahkaisen rannekkeen, jotka sain joululahjaksi. Kyseessä ovat vintagekappaleet, jotka tosin ovat todella hyväkuntoisia. Huivissa on tätä kiisteltyä (toinen tykkää, toinen halveksuu:)) leopardiprinttiä. Oikeammin huivissa on useampi leopardi, jotka tosin eivät erotu huivin ollessa kaulalla. Huivi on myös isokokoisempi kuin normihuivini, joten se on monikäyttöisempi. Itselläni leoprintti menee siihen tykkäämisen puolelle, kunhan en pukeudu siihen päästä varpaisiin. Isoin leojuttu on syksyllä ostamani takki, mutta muuten huivi -ja kenkäosasto ovat saaneet osansa kuviosta. En pelkää leokuvion suomaa huomiota, se tekee poikkeuksen muutoin hillittyyn ulkoasuuni.

Ranneke on siis miesten mallistosta, mutta en anna sen häiritä:) Ranneke ja huivi sopivat mielestäni teemoiltaan mukavasti yhteen, joten luulenpa laittavani ne samaan aikaan ylle, vaikka sitten sinne töihin. Ranneke ei ole myöskään mitenkään yliampuva, eikä herätä turhaan huomiota. Tom Ford suunnitteli rannekkeen ollessaan Yves Saint Laurentilla ja itse asiassa syrjäytti Yvesin. Sen kohun olisin mielelläni "kokenut" eli ollut siinä iässä, että olisin tajunnut seurata asiaa... aikana ennen dinosauruksia. Seuraavassa postauksessa lisää omasta lahjastani itselleni. Sama ekoteema jatkuu, eli kierrätys!

1 kommentti:

  1. Minusta oikein kaunista huivi ja ranneke. Jotenkin se leo kuosi ei huivissa haittaa, suuremmissa määrin alkaisi varmasti jo ärsyttämään.

    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi, arvostan sitä paljon!