2.9.2012

Jakkutäti täällä hei!

 
Villasekoitteinen jakku lämmittää jo kivasti olematta silti liian kuuma näin syyskuun alussa. Silkkihuivi tuo lempeyttä asuun, huolimatta täti-pisteiden noususta jo korkealle, helmikorujen kera. Onneksi kuitenkin rennot farkut rikkovat kaavan. Ray Banin Aviatorit puuttuvat kuvasta, kuten myös musta perustoppi, joka oli jakun alla. Onneksi on ollut aurinkoakin, jolta suojautua! Joka vuosi se talven pimeys tuntuu raskaammalta, varsinkin kun lapsi kyselee, miksi on aina niin pimeää. No, nautitaan vielä syksystä, se tulee ensin!
 
Jakku Basler, huívi Salvatore Ferragamo, laukku Mulberry Bayswwater, kengät Vagabond, housut HM





 
 
 
 
 

 
Kengät ovat olleet hyvät käytössä, vaikka ovatkin kevyempää mallia. Ne ovat nahkaa, mutta en näitä syksyn epävakaisille keleille laittaisi, silloin täytyy olla jo tukevammat pohjat. Mutta kiva näissä on tepastella. 
 
 
 
 

 
Rannekorut ovat Snö of Swedenin. Olen tykännyt koruista, mutta olen erittäin pettynyt heikkoon laatuun korujen metalliosien suhteen. En ole ainoa, jolla ne ovat tummuneet ja pinta on kulunut. Aika heikko esitys, Snö! No, eipä ole tullut vuosiin hankittua kyseiseltä merkiltä mitään, joten nykyisestä laadusta en osaa sanoa.  Onko teillä ollut yhtä hyvä tuuri Snö:n korujen kanssa?
 
Ihanaa sunnuntaita kaikille!
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos paljon kommentistasi, arvostan sitä paljon!