Lomalta en ostanut uutta laukkua, sillä ennen lomaa tein hankintoja, joiden perusteella aloin jopa ajatella, että laukkukokoelma on tällä hetkellä saavuttanut huippunsa. Yleensä menee niin, että joku ihana "tosi tarpeellinen" yksilö tuleekin vastaan, joka jää kummittelemaan. No, eipä niin käynyt, vaikka kuinka yritin. Kävin lukuisat myymälät läpi, mutta laukut jäivät. Niin jäi myös se Chanelin lompakko, jota olen yhä vailla. Ei nyt muistuteta siitä wocista...
Ennen lomaa tosiaan sain hankittua jo edellisessä postauksessa nähdyn Wangin. Tuon laukun jälkeen sain mahdollisuuden ostaa pitkään haaveilemani Bottega Venetan Maxi intrecciato-olkalaukun. Kaiken huipuksi sain sen ostettua laukun ensimmäiseltä omistajalta, jonka jäljiltä laukku oli mainiossa kunnossa.
Laukku on iso, mutta pienempää mallia en ole halunnutkaan. Laukku on myös kevyt, nahka on silkkisen pehmeää. Love, love love... Olen yhä sanaton;)
Hmm..pitäisiköhän karsia jo laukkukokoelmaa? Hih...
17.7.2013
Reissukassi
Heissan jälleen täältä kotoa! Helsingissä jälleen...
Kuukauden matka Yhdysvaltoihin on nyt (valitettavasti) ohi, mutta elämä jatkuu jet lagissa. Hieman vaatii totuttelua tähän aikavyöhykkeeseen sisään pääsy, mutta aika hyvin jo menee.
Kuvassa on silmäys toiseksi uusimpaan laukkutulokkaaseeni, joka urheasti palveli minua lomalla. Sain hommattua Alexander Wangin Lia Sling-laukun Outnetistä juuri ennen lomaa ja onneksi sain, sillä laukku oli täydellinen roikkuessaan matkarattaissa ;) Laukku on jämäkän oloinen, nahka näyttää värinsä (ruskea) puolesta jo hieman ns. kuluneelta, mikä sopii tuolle laukulle mielestäni täysin.
Keräsin matkalta muutaman muiston laukun hihnaan, ne irrotan jossain vaiheessa roikkumaan muualle. Muistoja mm. Lego-kaupasta...
Mitä kesäänne kuuluu? Taidan jatkaa vielä yhden postauksen verran toisesta laukustani... Kaunista päivän jatkoa!!

8.7.2013
Laukkuja näköpiirissä; lomarapsa!
Laukkuja silmällä pitäessäni täällä New Yorkissa ja loman ensimmäisessä kohteessa Chicagossa, voin omien havaintojeni perusteella julistaa työ/arkilaukkusarjan voittajaksi......Longchampin Le Pliage-sarjan! Niitä tuntuu tulevan ihan jokaisessa kadunkulmassa vastaan. Toinen laukku, joka myös tuntuu olevan arkisessa käytössä amerikkalaisella naisella, on Michael Korsin Hamilton-laukku.
Chicago on mielestäni erityisen amerikkalainen kaupunki verrattuna New Yorkiin, jossa turistien määrä on vuosi vuodelta tukahduttavampi (pysykää poissa Times Squarelta, jos pystytte!!) Tory Burch ja Coach ovat ehdottomasti kaduilla eniten bongaamiani amerikkalaisia merkkejä, siis niistä, mitä tunnistan;) Chicagossakin oli liikkeellä Proenza Schouleria, Celineä ja Chanelia, mutta New Yorkissa luksuslaukkujen hyökyaaltoa voi ihailla aivan eri mittakaavassa.
Kävin Bergdorf Goodmanin uudistetussa Chanel-myymälässä ja hienoa jälkeä on tehty; laukut pääsevät niin paljon paremmin oikeuksiinsa kuin aiemmassa ahtaammassa putiikissa. Bloomingdalesin Chanel vaikutti myös isommalta kuin ennen... Alennusmyynnissä oli pari laukkua, -30%, mutta eivät lähteneet mukaani. Tein itselleni lupauksen, etten hankkisi mitään turhan kallista. Katsotaan, lomaa on vielä jällellä...:)
Tämän kuvattoman postauksen myötä hyvät yöt New Yorkista, täällä on HELLE!! Eilen oli +35 astetta! Jee!

1.7.2013
Kesäterveiset!!
Hei kaikille!
Vietän parhaillaan perheeni kanssa lomaa Yhdysvalloissa. Blogi on ollut tauolla jo toukokuun lopusta, ei ole ollut oikein aikaa paneutua mukavaan harrastukseeni. Lupaan palailla heinäkuun puolivälin jälkeen, kunhan ensin kotiudumme Suomeen.
Olen tällä hetkellä New Yorkissa, missä tällainen laukkuaddikti saa tyydytettyä laukkuhimoaan melkein pelkällä bongailulla katuvilinässä. Chanel ja Celine ovat erityisen vahvasti edustettuina. Aijai...
Palaan muutamin uusin laukku-uutisin sitten heinäkuussa, järkevänä rouvana hankin kivoja juttuja ennen lomaa...heh.
Aurinkoista kesää Suomeen!!
14.5.2013
Pashli ulkoilee
Kuvan mukaisessa asussa kävin hoitamassa asioita; onneksi jo tarkenee ohuessa takissa, ihanaa! Kuvasta puuttuu farkut ja edellisen postauksen leo-Converset. Idean varmasti saa, mikä oli kokonaisuus. Kaulassa on vuosia vanha puuvillahuivi; LV:n leohuivi on toivelistalla...ja ehkä jotain muutakin, mutta on hyvä olla haaveita:)
Kevään toinen...
Converse-innostus on iskenyt minuun, jo kolmannet tossut tuli hankittua leo-kuviossa. Jep, sisäinen kisu täällä pyrkii ulos, miau!
Nyt saa tossut jo riittää, vaikka käteväthän nämä ovat jalassa...
Aurinkoa onneksi riittää!

11.5.2013
Kevään ensimmäinen...
Eilen saapui mieluinen lähetys, jonka sisältä paljastui odottamani 3.1 Phillip Limin Pashli! Olen jo jonkin aikaa ihastellut mallia ja todennut tarvitsevani juuri tämän kokoluokan laukun :)
Koko on medium, juuri sopiva messenger-tyylisesti kannettunakin; mukana laukussa on kätevä olkahihna.
YSL.n Chyc-olkalaukku on jotakuinkin saman kokoinen, mutta tämän ollessa suljettu malli, koen sen turvallisemmaksi esimerkiksi matkalle mukaan otettavaksi.
Väri on keväisen musta. Pallottelin keltaisen ja mustan välillä...not.
Aurinkoa päiväänne, ihanaiset! Pidetään toisistamme huolta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)