29.5.2012

Nettikaupat

Olen nettishoppailun suhteen vielä aloittelija, vaikka olen harrastanutkin sitä parisen vuotta satunnaisesti. Viime aikoina olen tehnyt ostoksia lähinnä vauvaan liittyen, mutta muuten ihan itseeni;) Seuraavassa muutama kauppa, joihin pääsee linkillä suoraan.

Viimeksi ostin kengät Asos-nettikaupasta Englannista. Kaikki on aina toiminut moitteettomasti, tilaukset saapuvat Itellan mukana ensijakelussa kotiin asti ilman erillisiä postikuluja. Olen muuten ostanut Asosista vaatteita, kosmetiikkaa ja koruja.

Next on myös Englannista Suomeen toimittava koko perheen vaatekauppa. Olen ostanut sieltä odotusajan vaatteita ja vauvalle unihaalareita. Ilman toimituskuluja sekin, nyt suoraan kotiin kuriirilla.

Luisaviaroma on luksuskauppa, josta hankin itselleni Alexander Wangin laukun joululahjaksi. Toimitus kotiin, nyt toimitukset EU:ssa ilmaiset.

Finnish Design Shopista olen hankkinut sisustukseen liittyviä juttuja, esimerkiksi valaisimen. Toimitus oli silloin suoraan kotiin ja ilman postikuluja. Käytännöstä nyt en tiedä, kannattaa tarkistaa.

The Outnet on osa Net a porteria. Olen hankkinut sieltä mm. paidan ja asusteita. Toimitus kotiin, kohtuullisilla postikuluilla.

Vagabondin kenkäkaupasta olen ostanut lukuisia kenkiä. Toimitus kotiin ilman postikuluja.

Vintage Heirloom myy vintage-laukkuja ja muotia. Olen ostanut sieltä Diorin laukun. Toimitus oli sujuvaa, jälleen ilman erillisiä postikuluja suoraan kotiin.

Kosmetiikkaa olen ostanut seuraavista paikoista: Jersey Beauty Company , Feelunique.com , Escentual.com ja The Garden Pharmacy. Jälkimmäinen kauppa myy Chanelin tuotteita edullisemmin kuin Suomessa, mutta tilaus vaatii postikulut. Tosin niidenkin kanssa tuotteet tulevat edullisemmiksi. Olen ollut kaikkiin kauppoihin tyytyväinen, eikä koskaan ole tapahtunut luottokortin kanssa mitään ongelmia.
Olen varmaan aloittanut nettikauppaurani ihan perusjutuista, eli H&M:n vaatteilla. Sieltä ei tule tilattua enää, koska kaupat löytyvät läheltä. Kuitenkin suurin syy sille, miksi tilaan netistä ja erityisesti vauvan tarvikkeita ja kosmetiikkaa on se, että niitä saa edullisemmin kotiin asti tuotuina, kuin Suomesta kaupasta ostaessa.

Kas, vauvani nukkuu yhä sängyssään, olen saanut kirjoitella suurimman osan postausta ihan keskeytymättä. Onneksi, sillä vauvakin tarvitsee unta♥




1 kommentti:

  1. Oi kiitos näistä linkeistä! Harvakseltaan kun viime aikoina olen blogeja seuraillut niin oli aivan mahtavaa löytää tämä postaus. Täällä maaseudun rauhassa kun ei ihan läheltä löydy oikein mitään kauppoja (perusmarketteja ei lasketa) niin tulivat todella tarpeeseen. Täytyypä lähteä tästä "kierrokselle" katsomaan mitä mukavaa löytyy! :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi, arvostan sitä paljon!